Sammio
Haku
Kaupallinen yhteistyö

Kuinka moni suomalainen tietää mistä saa apua jos myrsky katkaisee sähköt? – Caruna haluaa tarjota asiakkailleen enemmän tietoa arjen ongelmiin

Lähes puolet yli kolmen minuutin sähkökatkoista Carunan sähköverkossa liittyy säähän. Ihminen ei voi vaikuttaa sääilmiöihin, joten yhtiö pyrkii helpottamaan asiakkaidensa arkea ennakoimalla ja jakamalla tietoa.

Vuodenajalle poikkeuksellisista myrskyistä ja niiden tekemistä tuhoista on uutisoitu jo alkuvuonna moneen otteeseen. Esimerkiksi ympäri Eurooppaa riehuneen Dennis-myrskyn aikana pahimmillaan lähes 17 000 suomalaista oli yhtä aikaa ilman sähköä.

Sään ääri-ilmiöt ovat Carunan asiakkuusjohtajan Katriina Kalavaisen mukaan lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä maailmalla että Suomessa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa roudan vähenemistä, joka puolestaan lisää tuulen aiheuttamia tuhoja talvella. Kovia lännen puoleisia tuulia arvioidaan esiintyvän 2000-luvun puolivälissä noin 10–20 prosenttia enemmän kuin 1900-luvun lopulla.

Sähköverkkoja siirretään suojaan ja automaatiota lisätään

Kalavainen kertoo, että Caruna pyrkii minimoimaan sään aiheuttamia tuhoja esimerkiksi siirtämällä sähköverkkoaan suojaan maan alle. Kaapelointi on edennyt rivakasti, ja sähköverkkoa on kaivettu maan alle jo tuhansia kilometrejä. Kaikkea ei kuitenkaan kannata kaapeloida, vaan harvaan asutuilla seuduilla voidaan sähkön saatavuus varmistaa ilmajohtoverkkoja kunnostamalla ja raivaamalla puustoa niiden ympäriltä. Lisäksi sähköverkkoon on lisätty paljon automaatiota, mikä nopeuttaa vikojen korjausta.

Säänkestävän verkon edetessä yhä harvempi Carunan asiakas kärsii Kalavaisen mukaan sääilmiöiden aiheuttamista ongelmista. Riski esimerkiksi kokonaisen kaupungin pimentymiseen sähkökatkon seurauksena on edelleen mahdollinen, mutta epätodennäköinen.

Vaikka sähköt katkeavat niin tiedon pitää kulkea

Maakaapeloinnista huolimatta yllättäviltä sähkökatkoilta tuskin vältytään täysin tulevaisuudessakaan.

Kalavainen korostaakin osaavan asiakaspalvelun roolia erityisesti myrskyjen ja muiden poikkeustilanteiden aikana.

– Asiakkaan yhteydenottoon on pystyttävä reagoimaan nopeasti mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Asiakkaillemme on tuotu tarjolle Caruna Plus -palvelu sähköistä asiointia helpottamaan.

Carunalla on havaittu, että moni yhtiön nykyisistä asiakkaista ei välttämättä tiedä, että heille on tarjolla tietoa, apua ja arkea helpottavia palveluita.

Yhtiö on lanseerannut Säänkestävää kehitystä -kampanjan, jonka tarkoituksena on tavoittaa asiakkaat paremmin ja kertoa Carunan tarjoamista palveluista sekä sähköverkon toiminnan parantamiseen tähtäävistä toimista.

–Sähköverkko on yhteiskunnan selkäranka. Ilman sähköä kodit pysyvät lämpiminä keskimäärin vuorokauden. Säänkestävällä kehityksellä tavoittelemme sitä, että suomalaiset voivat olla jatkossa entistäkin turvallisemmin mielin.

Lue lisää Carunan Säänkestävää kehitystä -kampanjasta.

Uusi Suomi Studiovieras

Katso kaikki sisällöt »